Kun ihmiset puhuvat siitä, että he muistavat yhtäkkiä vanhoja muistoja, he viittaavat yleensä omaelämäkerrallisiin tai episodisiin muistoihin. Kuten nimikin kertoo, tämäntyyppiset muistit tallentavat elämämme jaksoja.

Toinen muistityyppi, joka voi myös tulla äkillisesti mieleen, on semanttinen muisti. Semanttinen muistimme on tietojemme varasto, joka sisältää kaikki tietämämme tosiasiat.

Yleensä omaelämäkerrallisten ja semanttisten muistojen muistamisen laukaisevat helposti tunnistettavat tekijät kontekstissamme. Konteksti sisältää fyysisen ympäristömme sekä henkisen tilamme osatekijät, kuten ajatukset ja tunteet.

Syöt esimerkiksi ravintolassa ruokaa, jonka tuoksu tuo mieleesi samanlaisen ruokalajin, jota äitisi teki (omaelämäkerrallinen).

Kun joku sanoo sanan "Oscar", mielessäsi vilahtaa hiljattain Oscarin voittaneen elokuvan nimi (semanttinen).

Näillä muistoilla oli selvät laukaisijat kontekstissamme, mutta toisinaan mielessämme välähtelevillä muistoilla ei ole tunnistettavaa laukaisijaa. Ne tuntuvat putkahtavan mieleemme kuin tyhjästä, ja siksi niitä on kutsuttu mielen ponnahduksiksi.

Mind-popsia ei pidä sekoittaa oivallukseen, joka on monimutkaisen ongelman mahdollisen ratkaisun yhtäkkinen ilmestyminen mieleen.

Mind-popsit ovat siis semanttisia tai omaelämäkerrallisia muistoja, jotka vilahtavat yhtäkkiä mielessämme ilman helposti tunnistettavaa laukaisevaa tekijää.

Mind-popit voivat koostua mistä tahansa informaatiosta, olipa se sitten kuva, ääni tai sana. Ihmiset kokevat niitä usein, kun he tekevät arkipäiväisiä tehtäviä, kuten moppaavat lattiaa tai harjaavat hampaita.

Olet esimerkiksi lukemassa kirjaa, ja yhtäkkiä mieleesi putkahtaa ilman mitään syytä kuva koulusi käytävästä. Sillä, mitä luit tai ajattelit sillä hetkellä, ei ollut mitään yhteyttä kouluusi.

Koen ajoittain mind-poppeja. Yritän usein etsiä asiayhteydestäni vihjeitä, jotka ovat saattaneet laukaista ne, mutta en onnistu siinä. Se on melko turhauttavaa.

Konteksti ja vanhojen muistojen äkillinen muistaminen

Jo pitkään on tiedetty, että kontekstilla, jossa muisti koodataan, on suuri merkitys muistin palauttamisessa mieleen. Mitä suurempi on muistin ja koodauksen kontekstin samankaltaisuus, sitä helpompi on palauttaa muisto mieleen.2

Tämän vuoksi on parempi harjoitella esityksiä varten samalla näyttämöllä, jossa varsinainen esitys tapahtuu. Ja tämän vuoksi jaksottainen oppiminen tietyn ajanjakson aikana on parempi vaihtoehto kuin opintomateriaalin kertaus. Opiskelumateriaalin kertaus kerralla tarjoaa minimaalisen kontekstin mieleen palauttamiselle verrattuna jaksotettuun oppimiseen.

Kontekstin merkityksen ymmärtäminen muistin palauttamisessa auttaa meitä ymmärtämään, miksi vanhojen muistojen palauttaminen mieleen tuntuu usein äkilliseltä.

Koodasimme lapsuusmuistomme yhteen kontekstiin. Kun kasvoimme aikuisiksi, kontekstimme muuttui jatkuvasti. Menimme kouluun, vaihdoimme kaupunkia, aloitimme työt jne.

Tämän seurauksena nykyinen kontekstimme on kaukana lapsuudenkontekstistamme. Saamme harvoin eläviä muistoja lapsuudestamme nykyisessä kontekstissamme.

Kun palaat kaupunkiin ja kaduille, joilla vartuit, joudut yhtäkkiä lapsuutesi kontekstiin, ja tämä äkillinen kontekstin muutos tuo mieleesi vanhoja lapsuusmuistoja.

Jos olisit vieraillut näillä alueilla usein elämäsi aikana, et todennäköisesti olisi kokenut vastaavaa äkillisyyttä niihin liittyvien muistojen palauttamisessa.

Yritän sanoa, että muistin palauttamisen äkillisyys liittyy usein kontekstin muuttumisen äkillisyyteen.

Jopa yksinkertainen asiayhteyden muutos, kuten kävelylle lähteminen, voi herättää mieleen muistoja, joita et voinut käyttää huoneessasi.

Tietämättömät vihjeet

Kun yritin etsiä asiayhteydestäni vihjeitä, jotka olisivat voineet laukaista mielenpainallukseni, miksi epäonnistuin?

Yksi selitys on se, että tällaiset mielenpainallukset ovat täysin sattumanvaraisia.

Toinen, mielenkiintoisempi selitys on, että nämä vihjeet ovat tiedostamattomia. Emme yksinkertaisesti ole tietoisia siitä tiedostamattomasta yhteydestä, joka laukaisijalla on mielen poppiin.

Tilannetta vaikeuttaa entisestään se, että merkittävä osa havaitsemisesta on myös tiedostamatonta.3 Näin ollen laukaisijan tunnistaminen on kaksinkertaisen vaikeaa.

Sanotaan, että mieleesi tulee sana, jonka alkuperää mietit. Et voi osoittaa mitään laukaisevaa tekijää asiayhteydestäsi. Kysyt perheenjäseniltäsi, ovatko he kuulleet sen. He kertovat, että sana tuli esiin mainoksessa, jonka he näkivät 30 minuuttia sitten televisiossa.

Toki se voi olla sattumaa, mutta todennäköisempi selitys on, että kuulit sanan tiedostamattasi, ja se jäi helposti lähestyttävään muistiin. Mielesi käsitteli sitä ennen kuin se ehti siirtää sen pitkäkestoiseen muistiin.

Mutta koska uuden sanan ymmärtäminen vaatii tietoista käsittelyä, alitajuntasi oksensi sanan takaisin tajuntavirtaasi.

Nyt tiedät, mitä se tarkoittaa jonkin mainoksen yhteydessä, joten mielesi voi nyt turvallisesti tallentaa sen pitkäkestoiseen muistiin, kun olet liittänyt siihen merkityksen.

Tukahduttaminen

Tukahduttaminen on yksi psykologian kiistanalaisimmista aiheista. Mielestäni se on syytä ottaa huomioon, kun puhumme muistojen äkillisestä palauttamisesta.

On ollut tapauksia, joissa ihmiset olivat täysin unohtaneet lapsuuden kaltoinkohtelun, mutta muistivat sen myöhemmin elämässään4 .

Psykoanalyyttisestä näkökulmasta katsottuna tukahduttaminen tapahtuu silloin, kun piilotamme alitajuisesti tuskallisen muiston. Muisto on liian ahdistunut, joten egomme hautaa sen alitajuntaan.

Haluan kertoa esimerkin omasta elämästäni, joka on mielestäni lähimpänä tätä tukahduttamisen käsitettä.

Minulla ja eräällä ystävälläni oli kamalia kokemuksia opiskeluaikana. Meille kävi paremmin lukioaikana ja myöhemmin maisteriksi kirjoittaessamme. Mutta opiskeluaika siinä välissä oli huono.

Vuosia myöhemmin, kun puhuin hänen kanssaan puhelimessa, hän kertoi minulle jotakin, johon pystyin täysin samaistumaan. Hän kertoi, kuinka hän oli unohtanut melkein kaiken opiskeluajoistaan.

Tuohon aikaan en edes ajatellut opiskeluaikaani. Mutta kun hän mainitsi sen, muistot tulvivat takaisin. Oli kuin joku olisi jättänyt muistojen hanan auki mieleeni.

Kun tämä tapahtui, tajusin, että minäkin olin unohtanut kaiken opiskeluvuosistani tähän hetkeen asti.

Jos kääntäisit omaelämäkerrallisen muistini metaforisia sivuja, lukion sivu ja maisterin sivu olisivat kiinni toisissaan ja piilottaisivat niiden välissä olevat opiskeluvuosien sivut.

Mutta miksi se tapahtui?

Vastaus on luultavasti tukahduttaminen.

Kun liityin maisteriksi, minulla oli tilaisuus rakentaa uusi identiteetti aiemman, ei-toivotun identiteetin päälle. Tänään kuljetan tuota identiteettiä eteenpäin. Jotta egoni voisi menestyksekkäästi kuljettaa eteenpäin tätä toivottavaa identiteettiä, sen on unohdettava vanha, ei-toivottu identiteetti.

Siksi meillä on taipumus muistaa omaelämäkerrallisesta muististamme asioita, jotka vastaavat nykyistä identiteettiämme. Menneisyyttämme leimaa usein identiteettien välinen konflikti. Voittavat identiteetit pyrkivät saamaan asemansa muiden, hylätyiksi jääneiden identiteettien yli.

Kun puhuin ystäväni kanssa opiskeluvuosistamme, muistan hänen sanoneen:

"Ei puhuta siitä, en halua liittää itseäni siihen." "Ole kiltti, ei puhuta siitä."

Viitteet

1. Elua, I., Laws, K. R., & Kvavilashvili, L. (2012). From mind-pops to hallucinations? A study of involuntary semantic memories in schizophrenia. Psykiatrian tutkimus , 196 (2-3), 165-170.
2. Godden, D. R., & Baddeley, A. D. (1975). Kontekstista riippuvainen muisti kahdessa luonnollisessa ympäristössä: maalla ja veden alla. British Journal of psychology , 66 (3), 325-331.
3. Debner, J. A., & Jacoby, L. L. (1994). Tajuton havaitseminen: huomio, tietoisuus ja hallinta. Journal of Experimental Psychology: Oppiminen, muisti ja kognitio. , 20 (2), 304.
4. Allen, J. G. (1995). Lapsuuden traumojen muistojen tarkkuuden kirjo. Harvard Review of Psychiatry , 3 (2), 84-95.