Kuinka monta kertaa olet kuullut jonkun tai jopa itsesi sanovan: "Aloitan huomenna" tai "Aloitan maanantaina" tai "Aloitan ensi kuussa", kun on muodostettava jokin uusi tapa tai tehtävä uusi projekti? Mikä on tämän yleisen inhimillisen taipumuksen taustalla?

En puhu nyt viivyttelystä, joka on yleinen termi, joka tarkoittaa toiminnan viivyttämistä, vaan puhun toiminnan viivyttämisestä ja sitten lupauksesta, että teet sen jonain täydellisenä ajankohtana lähitulevaisuudessa. Viivyttely on siis vain osa tätä ilmiötä.

Jokaisen inhimillisen toiminnan, päätöksen tai lupauksen takana on jonkinlainen palkkio. Millaisia palkkioita saamme siis lykkäämällä tärkeitä toimia ja lupaamalla itsellemme, että teemme ne ihanteellisena ajankohtana tulevaisuudessa?

Täydellisen alun illuusio

Luonnossa näemme kaikkialla täydellisiä alkuja ja loppuja. Kaikella näyttää olevan alku ja loppu. Elävät olennot syntyvät, vanhenevat ja kuolevat joka kerta juuri tässä järjestyksessä. Monet luonnonprosessit ovat syklisiä.

Jokaista ajankohtaa syklissä voidaan pitää alkuna tai loppuna. Aurinko nousee, laskee ja nousee sitten uudelleen. Puut pudottavat lehtensä talvella, kukkivat kesällä ja ovat taas alasti talvella. Ymmärrätte kyllä.

Tämä lähes kaikkien luonnonprosessien täydellinen kaava on saanut meidät uskomaan hyvin syvällä tasolla, että jos aloitamme jonkin asian täydellisesti, se etenee täydellisesti ja päättyy myös täydellisesti. Luonnonprosesseissa näin näyttää tapahtuvan, mutta kun kyse on ihmisen toiminnasta, mikään ei voi olla kauempana totuudesta.

Täydellinen ihminen, joka tekee kaiken täydellisesti, voi olla vain fiktiivinen hahmo. Tämä tosiasia ei kuitenkaan estä useimpia meistä uskomasta, että jos aloitamme jonkin asian täydellisenä ajankohtana, pystymme tekemään sen täydellisesti.

Uskon, että tämä on tärkein syy siihen, miksi ihmiset tekevät uudenvuodenlupauksia ja ajattelevat, että jos he aloittavat tapansa seuraavan kuukauden 1. päivästä alkaen, asiat sujuvat todennäköisemmin täydellisesti. Kuntosalijäsenmäärät ovat yleensä paljon korkeammat tammikuussa kuin joulukuussa.

Jopa nyt, jos päätät tehdä jotakin, vaikkapa lukea kirjaa, valitset todennäköisesti ajan, joka edustaa täydellistä alkua, esimerkiksi 8:00 tai 10:00. tai 15:30. Harvoin se on jotain sellaista kuin 8:35 tai 10:45 tai 14:20.

Nämä ajankohdat vaikuttavat vain oudoilta, eivätkä ne sovi suurten ponnistelujen aloittamiseen. Suuret ponnistelut tarvitsevat täydellisen alun, ja täydellisen alun on johdettava täydelliseen loppuun.

Tämä on ensimmäinen, vaikkakin hienovarainen hyöty, jonka saamme lykkäämällä työtämme ja päättämällä tehdä sen jonain täydellisenä ajankohtana lähitulevaisuudessa. Toinen hyöty ei ole vain hienovaraisempi vaan myös salakavalampi, klassinen esimerkki inhimillisestä itsepetoksesta, joka voi pitää meidät kiinni huonoissa tavoissamme.

'Teillä on minun lupani'

Jotta voin valottaa tätä salattua ja salakavala palkkiota, minun on ensin selitettävä, mitä mielessäsi todella tapahtuu, kun viivyttelet tekojasi ja lupaat itsellesi, että teet ne tulevaisuudessa. Sillä on paljon tekemistä psykologisen vakauden kanssa, kuten melkein kaikilla muillakin ihmisen käyttäytymismalleilla.

Oletetaan, että sinulla on neljä päivää aikaa valmistautua tenttiin. Tänään on ensimmäinen päivä, eikä sinua huvita lainkaan opiskella. Haluaisit mieluummin tehdä jotain mieluisaa, kuten katsoa elokuvia tai pelata videopelejä.

Tavallisissa olosuhteissa mielesi ei anna sinun vain unohtaa opiskelua ja alkaa pitää hauskaa. Se varoittaa sinua jatkuvasti, että jotain tärkeää on tulossa ja että sinun on valmistauduttava siihen.

Oletetaan, että jätät varoituksen huomiotta ja alat murskata avaruusolioita PlayStationilla. Jonkin ajan kuluttua varoitus tulee uudelleen, ja ehkä hieman voimakkaampana, niin että se saa sinut psyykkisesti epävakaaksi.

Pysäytät pelin ja mietit hetken, "Minulla on koe tulossa, milloin aion opiskella sitä varten?" Mielesi on onnistunut varoittamaan sinua vakavasti.

Tänään haluat vain pitää hauskaa, mutta mielesi tönäisee sinua ja sanoo, "Hemmo, tentti! Tentti!"

Sinun on saatava mielesi hiljaiseksi, jotta voit pelata peliäsi rauhassa. Keksit siis nerokkaan suunnitelman. Sanot itsellesi jotakin tällaista.

"Aloitan huomenna, ja kolmen päivän pitäisi riittää valmistautumiseen."

Mikä valhe! Sinulla ei ole aavistustakaan, riittääkö kolme päivää vai ei. Siksi käytätkin "pitäisi" eikä "will" Mutta mielesi on nyt tyytyväinen. Olet onnistunut vakuuttamaan sen.

Olet onnistunut hiljentämään sen. "Sinulla on minun lupani, poika, nauti!" Ja kun mielesi ei häiritse sinua, sinusta tulee psykologisesti vakaa.

Siitä tässä koko jutussa oli kyse - psykologisen vakauden palauttamisesta.

Tämä ei päde vain tentteihin. Ottakaa mikä tahansa hyvä tapa tai mikä tahansa tärkeä projekti, jonka ihmiset haluavat aloittaa, ja näette heidän noudattavan samaa kaavaa. Se palvelee vain kahta tarkoitusta - mielen hiljentämistä ja luvan antamista itselle nauttia omista nautinnoistaan. Sillä, mitä todella tapahtuu tulevaisuudessa, ei ole merkitystä.

Tom: "Haluan syödä toisen pizzan."

Tomin mieli: "Ei! Yksi riittää! Painosi on kaukana ihanteellisesta."

Tom: "Lupaan, että aloitan juoksemisen ensi viikosta alkaen."

Tomin mieli: "Hyvä on, saatte luvan, saatte sen." "Hyvä on, saatte luvan."

Aikooko hän tosissaan paeta ensi viikosta alkaen? Ei sillä ole väliä. Hän onnistui hiljentämään mielensä toistaiseksi.

Amir: "Minua huvittaa katsoa toimintaelokuvaa."

Amirin mieli: "Mutta entä se kirja, joka sinun pitää saada tänään valmiiksi?"

Amir: "Voin tehdä sen valmiiksi huomenna. Ei helvetti pääse valloilleen, jos viivyttelen yhdenkin päivän."

Amirin mieli: "Hyvä on, kultaseni, sinulla on lupani. Mene katsomaan!"

En väitä, että aina kun lykkäämme jotakin, teemme sen syyllistyäksemme ei-toivottuun tapakäyttäytymiseemme. Joskus lykkääminen voi olla hyvinkin järkevää ja rationaalista.

Itse asiassa se voi olla paras päätös, jonka voit tehdä sillä hetkellä. En myöskään pidä nautinnollisia toimintoja huonoina - ainoastaan silloin, kun ne häiritsevät tärkeitä tavoitteitamme tai kun ne muuttuvat riippuvuutta aiheuttavaksi käyttäytymiseksi.

Tämän postauksen tarkoituksena oli näyttää, millaisia mielikuvitusleikkejä pelaamme vakuuttaaksemme itsellemme, että teemme oikein, vaikka syvällä sisimmässämme tiedämme, että se ei ole oikein.

Kun tulemme tietoisiksi siitä, mitä todella teemme, meidän on pakko muuttaa käyttäytymistämme. Et voi muuttaa sitä, mistä et ole tietoinen.