Mistä johtuu taipumuksemme yhteistyöhön?

Onko yhteistyö meille luonnollista vai onko se sosiaalisen oppimisen tulosta?

On houkuttelevaa ajatella, että synnymme yhteistyöhaluttomiksi pedoiksi, jotka on kesytettävä koulutuksen ja oppimisen avulla.

Koko ajatus "inhimillisestä sivilisaatiosta" pyörii sen oletuksen ympärillä, että ihmiset ovat jotenkin nousseet eläinten yläpuolelle. He pystyvät yhteistyöhön, heillä on moraali ja he ovat ystävällisiä toisilleen.

Mutta jo satunnainen vilkaisu luontoon saa sinut vakuuttuneeksi siitä, että yhteistyö ei ole yksinomaan ihmisen asia. Simpanssit tekevät yhteistyötä, mehiläiset tekevät yhteistyötä, sudet tekevät yhteistyötä, linnut tekevät yhteistyötä, muurahaiset tekevät yhteistyötä... luettelo jatkuu ja jatkuu. Luonnossa on lukemattomia lajeja, jotka tekevät yhteistyötä lajitovereidensa kanssa.

Tämä saa ajattelemaan, että myös ihmisten yhteistyöllä on oltava juurensa luonnonvalinnassa. Yhteistyö ei ehkä ole täysin kulttuurisen ehdollistumisen tulosta, vaan se on jotakin, joka on meille synnynnäistä.

Yhteistyön kehitys

Yhteistyö on yleensä hyvä asia, sillä se mahdollistaa tehokkaan toiminnan. Yksilö ei pysty yksin, mutta ryhmä pystyy siihen. Jos olet joskus tarkkaillut muurahaisia tarkkaan, olet varmasti nähnyt, miten ne jakavat raskaan jyvän kuorman, jota yksittäinen muurahainen ei pysty kantamaan.

Myös meillä ihmisillä yhteistyö on jotakin, jota luonnonvalinnan pitäisi suosia, koska se on hyödyllistä. Tekemällä yhteistyötä ihmiset voivat parantaa selviytymis- ja lisääntymismahdollisuuksiaan. Yhteistyötä tekevien yksilöiden on todennäköisempää siirtää geeninsä eteenpäin.

Tarinalla on kuitenkin kääntöpuolensa.

Yksilöt, jotka huijaavat ja eivät tee yhteistyötä, ovat myös todennäköisemmin lisääntymisessä menestyviä. Yksilöt, jotka saavat kaikki ryhmän tarjoamat edut mutta eivät osallistu mihinkään, ovat evolutiivisesti etulyöntiasemassa yhteistyöhön osallistuviin yksilöihin nähden.

Koska resurssien saatavuus voi korreloida lisääntymismenestyksen kanssa, huijareiden määrän populaatiossa on evoluution myötä kasvettava.

Yhteistyön evoluutio voi tapahtua vain, jos ihmisillä on psykologiset mekanismit huijareiden havaitsemiseksi, välttämiseksi ja rankaisemiseksi. Jos yhteistyökykyiset voivat havaita huijarit ja olla vuorovaikutuksessa vain samanhenkisten yhteistyökykyisten kanssa, yhteistyö ja vastavuoroinen altruismi voivat saada jalansijaa ja kehittyä ajan myötä.

Yhteistyötä suosivat psykologiset mekanismit

Ajattele kaikkia niitä psykologisia mekanismeja, joita meillä on huijareiden havaitsemiseksi ja välttämiseksi. Merkittävä osa psyykestämme on omistettu näihin tarkoituksiin.

Meillä on kyky tunnistaa monia erilaisia yksilöitä, ei vain heidän nimensä perusteella vaan myös siitä, miten he puhuvat, kävelevät ja miten heidän äänensä kuulostaa. Monien erilaisten yksilöiden tunnistaminen auttaa meitä tunnistamaan, kuka on yhteistyökykyinen ja kuka ei ole yhteistyökykyinen.

Kun uudet ihmiset tapaavat toisensa, he muodostavat toisistaan nopeita arvioita, lähinnä siitä, kuinka yhteistyöhaluisia tai yhteistyöhaluttomia he ovat.

"Hän on mukava ja hyvin avulias."

"Hänellä on kiltti sydän."

"Hän on itsekäs."

"Hän ei ole sellainen tyyppi, joka jakaa tavaroitaan."

Samoin meillä on kyky muistaa aiemmat vuorovaikutustilanteemme eri ihmisten kanssa. Jos joku pettää meitä, muistamme tapahtuman elävästi. Vannomme, ettemme enää koskaan luota kyseiseen henkilöön tai vaadimme anteeksipyyntöä. Ne, jotka auttavat meitä, laitamme heidät hyviin kirjoihin.

Kuvittele, millainen kaaos syntyisi, jos et pystyisi pitämään kirjaa niistä, jotka eivät ole olleet yhteistyöhaluttomia sinua kohtaan? He käyttäisivät sinua edelleen hyväkseen ja aiheuttaisivat sinulle valtavia tappioita.

Mielenkiintoista on, että emme pidä kirjaa vain niistä, jotka ovat meille hyviä tai pahoja, vaan myös siitä, kuinka paljon he ovat meille hyviä tai pahoja. Tässä kohtaa vastavuoroinen altruismi astuu kuvaan.

Jos joku tekee meille x-määrän palvelusta, tunnemme velvollisuudeksemme vastata palvelukseen x-määrän verran.

Jos esimerkiksi joku tekee meille suuren palveluksen, tunnemme velvollisuudeksemme maksaa sen takaisin suurella tavalla (yleinen ilmaisu "Miten voin maksaa sen takaisin?"). Jos taas joku tekee meille vähemmän suuren palveluksen, vastaamme hänelle vähemmän suurella palveluksella.

Kun tähän lisätään kyky ymmärtää toistensa tarpeita, välittää omia tarpeitamme ja tuntea syyllisyyttä tai pahaa oloa, jos olemme pettyneitä tai jos tuotamme pettymyksen toisillemme, kaikki nämä asiat ovat meihin sisäänrakennettuja edistämään yhteistyötä.

Kaikki kiteytyy kustannuksiin ja hyötyihin

Se, että olemme kehittyneet toimimaan yhteistyössä, ei tarkoita, ettei yhteistyöhön puuttumista tapahtuisi. Kun yhteistyöstä kieltäytymisestä saatava hyöty on suurempi kuin yhteistyöstä saatava hyöty, yhteistyöhön puuttumista voi tapahtua ja tapahtuu oikeissa olosuhteissa.

Yhteistyön kehittyminen ihmisissä viittaa vain siihen, että ihmisen psyykkeessä on yleinen taipumus tehdä yhteistyötä toisten kanssa molemminpuolisen hyödyn saavuttamiseksi. Yleisesti ottaen meistä tuntuu hyvältä, kun meitä hyödyttävä yhteistyö tapahtuu, ja meistä tuntuu pahalta, kun yhteistyöstä kieltäytyminen on meille haitallista.